Kasvattajia

Barbet kasvattajia

Kasvattajalista on lista yhdistyksen jäsenkasvattajista, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan seuraavia sääntöjä. Yhdistys ei kuitenkaan muuten valvo kasvattajien toimintaa, eikä ole vastuussa sääntöjen noudattamisesta. Kasvattaja, joka ei noudata sääntöjä voidaan poistaa listalta kahdeksi vuodeksi.

– Kasvattajalla on SKL:n Kasvattajasitoumus voimassa sekä kennelnimi tai kasvattajakurssi hyväksytysti suoritettu
– Kasvattaja noudattaa barbetin PEVISA-sääntöjä ja jalostussuosituksia. Tästä sääntökohdasta poikkeaminen voi olla mahdollista perustelluista syistä, ei kuitenkaan vakavien perinnöllisten sairauksien osalta. Perustelut tulee esittää hallitukselle, joka yhdessä jalostustoimikunnan kanssa päättää niiden hyväksyttävyydestä. 
– Kasvattaja tekee jalostustiedustelun ennen astutusta.
– Kasvattaja antaa pentujen ostajille kirjalliset ohjeet pentujen hoidosta.
– Kasvattaja korostaa pentujen ostajille PEVISA-tutkimusten tärkeyttä.
– Kasvattaja antaa pentujen ostajille kirjallisen selvityksen pentueen vanhempien lähisuvussa todetuista perinnöllisistä vioista ja sairauksista.

Nämä säännöt tulivat voimaan vuoden 2022 alusta. 

Artemiksen

Ulla Virtanen
Vantaa
artemiksen @ gmail.com
050 3145641
www.artemiksen.fi

Bravefellow

Pia Björn
Hollola
bravefellow @ suomi24.fi
044 – 0492270
facebook.com/pia.bjorn.3

Deestelle

Sari Kinnunen
Lehmo
sarikinnunen00 @ gmail.com
044 5490609

Eräruskan

Merja Räsänen
Niinivaara
merjaras @ gmail.com
045 1200570

Frizzly

 

Julia Rinne
Jyväskylä
frizzlykennel @ gmail.com
https://frizzlykennel-fi.webnode.fi/

Hapiberg’s

Carola Lindroos
Porvoo
carola.lindroos00 @ gmail.com
0500 – 960760

Ei pentuesuunnitelmia toistaiseksi

Hillamin

Pia Jaakkola
Hämeenlinna
0505455674
kennelhillamin @ gmail.com
www.hillamin.fi

Höpönassun

Ranja Pelttari
Kokkola
040 963 0264
kennelhoponassun @ gmail.com
Facebook Kennel Höpönassun

Kotikolon

Sarianna Palola
Tampere
kotikolonkennel @ gmail.com
040-5219151
Facebook: Kotikolon kennel

Little Frost’s

Sari Jänkälä
Rautusjärvi
040-5537 493
sari @ littlefrosts.com
www.littlefrosts.com

Nuts Over

Mirja Ojainväli
Kuopio
044 – 358 2889
mirja.ojainvali @ gmail.com

Ei pentuesuunnitelmia toistaiseksi

Nuutuksen

Paula ja Taina Horne
Sipoo / Uurainen
Pentutiedustelut vain nettisivujen kautta (“Pentuja”-sivu)
www.nuutuksen.net

Orikorven

Iida Kalkku
Sysmä
kalkku.iida @ gmail.com
044-5170293

Pelapuun

Anna Minkkinen
Kalaniemi
0405463392 
annastiina_2@hotmail.com
pelapuun-kennel2.webnode.fi/

Tyynelän Jente´s

Eija Mäkitalo
Rautusjärvi
040 5354 523
eijasierila @ gmail.com

HUOM! Kasvattajan tulee itse huolehtia siitä, että yhteystiedot ovat ajan tasalla (jalostus @ barbet.fi)
Listed breeders are members of Barbet Finland. The breed club is not responsible for breeding practices of these breeders.