Historia

Varhainen historia

Rodun tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta todennäköisesti barbet polveutuu aasialaisista lammaskoirista ja mahdollisesti varhaisista griffoneista. J.Colyn tekemän pitkäkarvaisten paimenkoirien periytymiskaavion mukaan barbet olisi esiintynyt jo 800-luvulla. Se on kehittynyt atlashuippujen paimenkoirasta (Berger du haut Atlas), joka taas polveutuu etelävenäjän paimenkoirasta (Ovcharca), joka tunnetaan jo rauta-ajalta 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Rotua on joskus kutsuttu myös nimellä Griffon d’Arret à Poil Laineux (laineaux = villava).

1300 – luku

Euroopassa oli 1300-luvulla useita vesikoiria, joista käytettiin erilaisia nimityksiä. Vaikka barbet ei olisikaan kaikkien vesikoirien kantamuoto, se on melko varmasti lähinnä alkuperäistä tyyppiä. Barbetin lisäksi nykyisistä roduista vesikoiriksi tai vesikoirista polveutuviksi roduiksi voidaan katsoa seuraavat rodut: villakoirat (Ranska), irlanninvesispanieli (Irlanti), kiharakarvainen noutaja (Iso-Britannia), wetterhoun (Hollanti), espanjanvesikoira (Espanja), amerikanvesispanieli (USA), portugalinvesikoira (Portugali), maltankoira (Malta), bichon frisé (Ranska/Belgia), löwchen (Ranska), bolognese (Italia), lagotto romagnolo (Italia), bichon havanais (Kuuba) ja coton de tulear (Madagaskar). Barbettia on käytetty myös mm. briardin, ranskalaisten griffonien, karkeakarvaisen saksanseisojan, italian spinonen ja newfoundlandinkoiran jalostuksessa.

1500 – luku

Rodusta on 1500-luvulta lähtien usein mainintoja kirjallisuudessa. Kirjallisuudessa ja taiteessa on viitteitä sekä pieni- että suurikokoisista barbeteista. Suuremmat sopivat paremmin kodin ja karjan vahdiksi, kun taas pienemmät ja keskikokoiset koirat olivat lähinnä lintukoiria. Barbet- ja villakoiranimitystä käytettiin samantyyppisistä koirista. Barbet on alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan vesilintujen metsästyksessä käytettävä vesikoira, joka tekee muutakin kuin noutaa. Se ei pelkää kylmää, vaan menee veteen kaikenlaisessa säässä  Se etsii ja ajaa ylös vesikasvillisuuden sekaan piiloutuneen riistan ja noutaa isäntänsä ampuman saaliin. Barbetia on käytetty myös metsästäjän ampumien nuolien noutamiseen, samaan tapaan kuin portugalinvesikoiraa. Jopa laivasto on käyttänyt barbeteita noutavina koirina. Ranskan kuninkaallisten kerrotaan aikanaan metsästäneen barbettien kanssa.

Nykyhistoria

Vaikka barbetia onkin käytetty monien rotujen jalostukseen, se on itse ollut vähällä hävitä sukupuuttoon. Hyvistä ominaisuuksista huolimatta rotu jäi oman onnensa varaan 1800-luvulla ja sen tilalle tulivat siitä kehitetyt rodut. Seurakoiriksi otettiin villakoirat, merimiehet valitsivat newfoundlandinkoiran ja metsästäjät karkeakarvaisen seisovan griffonin. 1930-luvulla Ranskassa oli ainoastaan yksi kasvattaja, herra Vincenti, joka kasvatti barbetteja kennelnimellä Mas de la Chapelle. Hän tuotti suuren määrän metsästyskäyttöön hyvin soveltuvia koiria. Vincenti kirjasi ylös kaikki yksityiskohdat omista koiristaan. Yleensä hänen koiransa olivat kaksivärisiä, valkomustia. Hänen koiransa Joyeuse du Mas de la Chapelle näkee usein vanhoissa valokuvissa (kuva yllä). Toisen maailmansodan lopulla Vincenti kuoli. Myöhemmin, vasta 1960-luvun lopulla alkoi barbettien kasvatus Ranskassa uudelleen, kun Vincentin tytär Hélène Pêtre jatkoi isänsä kasvatustyötä samalla kennelnimellä. Hänen koiriaan olivat mm. Lucky, Dolly, Thais, Diane, Gandar, Quesop ja Bella. Ensimmäiset barbetit rekisteröitiin 1960-luvun lopulla Ranskassa (L.O.F. = livre des origines français).

Jean-Claude Hermans kiinnostui barbet rodusta vuonna 1977 ja aloitti kasvatustyön kennelnimellä Des Saute Ruisseaux. Hermans hankki ensimmäisen barbettinsa Ulyssian Marécages du Prince -kennelistä. Marécages du Prince kennelin perustaja oli Christine Bisconte. Kuuluisa Lynx eli Prince aloitti tämän kennelin historian. Lynx syntyi 1975 ja oli rekisteröity T.I.:nä. Mme Bisconte löysi Serynoire nimisen nartun ja astutti tämän Lynxillä. Vuonna 1983 syntyi Lynxin ja Serynoiren jälkeläisenä 12 pentua. Ainakin kahta pentueen narttua käytettiin jatkojalostuksessa. Näiden narttujen nimet olivat Ulyssia ja Umide. Umide jäi Biscontelle ja Ulyssian osti Hermans.

Mme Bisconte lopetti vuonna 1991 barbettien kasvattamisen. Ulyssia oli esikuvana, kun vuonna 1986 muutettiin barbetin rotumääritelmää. Hermans alkoi etsiä urosta Ulyssialle ja löysi mustan isovillakoiran Baron de l’âme du prince des horizons. Tästä yhdistelmästä Ulyssialle syntyi vuonna 1989 paljon jalostuksessa käytetty Esturgeonne Des Saute Ruisseaux, jonka osti R. Milliant. Milliant teetti pennut Esturgeonnella ja mustalla isovillakoira Blackyllä Hermansin ohjauksessa kennelnimellä Canailles de Verbaux. Hermansin ja Pêtren näkemykset rodun jalostuksesta olivat erilaiset ja tämän vuoksi rodun jalostuksessa syntyi 1980-luvulla kaksi erityyppistä linjaa. Hermans perusti barbetille rotuyhdistyksen Ranskaan vuonna 1980 ja toimi puheenjohtajana vuoteen 2001 asti. Hermansin vaikutus barbetin kehitykseen oli suuri hänen toimiessaan rotuyhdistyksen puheenjohtajana. Esimerkiksi hänen koiransa Ulyssia oli esikuvana, kun vuonna 1986 muutettiin barbetin rotumääritelmää.

Rainer Georgii jatkoi Pêtren jalanjäljillä 1992 kennelnimellä Di Barbochos de Reiau di Provenco. Georgii kiinnitti kasvatustyössään erityisesti huomiota rodun käyttöominaisuuksien säilymiseen. Olosuhteiden pakosta Georgii alkoi rekisteröidä kasvattejaan Saksassa ja kasvattaa kennelnimellä Poppenspaler. Vuodesta 2007 Poppenspaler-kennelnimellä siirtyi uudelle kasvattajalle Ranskassa. Myös Philippe Séguéla hankki koiransa Pêtreltä aloitti kasvatustyön kennelnimellä Chenil de Vernelle.

Rodun kehityksessä oli vallalla 1980-luvulta lähtien kaksi erityyppistä linjaa. Rodun populaation pienuuden johdosta molempien linjojen jalostuksessa käytettiin eri sukulaisrotuja. Toisen linjan edustajat ovat korkeampia ja kiharaturkkisia barbetteja, joita on jalostettu pääasiassa näyttely- ja seurakoiriksi. Tämän linjan jalostuksessa käytettiin useita isovillakoiria. Toisen linjan edustajat taas ovat kooltaan pienempiä ja turkiltaan laineikkaampia. Tämän linjan käyttöominaisuuksia pyrittiin vahvistamaan roturisteytyksillä mm. espanjanvesikoiran, portugalinvesikoiran ja irlanninvesispanielin kanssa. 2000-luvulla linjoja alettiin risteyttää keskenään. Edelleen barbet-kannassa voi nähdä eri linjojen vaikutuksia, ja osa koirista edustaa melko puhtaasti jompaakumpaa linjaa.